Allergisten sairauksien puhkeamiseen vaikuttavat sekä perimä että ympäristö. Perimäänsä ihminen ei voi valikoida, eikä ympäristönkään monitasoista vaikutusta tunneta vielä hyvin. Ympäristötekijöiden merkitystä allergioiden ehkäisyssä on tutkittu ahkerasti, mutta tutkimustulokset ovat ristiriitaisia ja yksilötasolla vaikeasti tulkittavia. Toistaiseksi siis näyttää siltä, että vanhempien mahdollisuudet estää lapsen allergioiden ja astman kehittymistä ovat vähäiset. Ainoa merkittävä tekijä, johon voi vaikuttaa, on antaako lapsensa altistua tupakansavulle – sekä sikiövaiheessa että sen jälkeen.

​

Tärkeimmät tutkimushavainnot tukevat ajatusta, että olennaista on elää mahdollisimman täysipainoista ja hyvää arkea. Varmuuden vuoksi tai etukäteen ei pidä luoda rajoituksia siinä toivossa, että lapselle ei ilmaantuisi atooppista ihottumaa, allergioita tai astmaa.  Jos allergisia oireita sitten ilmaantuu, ongelma otetaan käsittelyyn silloin ja lääkäri tekee suunnitelman siitä, miten lapsen oireita vähennetään.

​

Sietokykyä ei voi vahvistaa etukäteen välttämällä, vaan elämällä esimerkiksi monimuotoisen luonnon lähellä hengessä lähempänä luontoa. Toki elämän realiteetit on otettava huomioon. Kaupunkilaiset eivät voi muuttaa takaisin maalle, mutta maaseudullisia elementtejä, kuten kaupunkiviljelyä, vertikaalista viljelyä, viherkattoja ja -seiniä, pieneläinpihoja ja luonnon hallittua hoitamattomuutta, voi tuoda kaupunkiin. 

​

Sietokyvyn ja yliherkkyyden välinen suhde on tasapainoilua. Äärimmäisyydet eivät ole koskaan hyvästä, eivät tässäkään yhteydessä. Mikäli lapsi ei olisi yhteydessä luonnossa esiintyviin valkuaisaineisiin, ei voisi myöskään kehittyä luonnollista toleranssia. Liiallinen välttäminen voi jopa lisätä allergisen herkistymisen riskiä. Omin päin toteutetut, ”ennalta ehkäisevät” ruokavaliorajoitukset voivat olla haitaksi sekä imettävälle äidille että lapselle. Silti vakavat allergiaoireet on tunnistettava ja hoidettava ajoissa ja niiden paheneminen on estettävä.

​

Ei ole olemassa niin sanottuja yleisesti allergisoivia ruoka-aineita. Allerginen herkistyminen ruoka-aineelle tapahtuu samaan tapaan kuin muillekin allergeeneille, esimerkiksi siitepölylle. Herkistyminen siis tapahtuu, jos on tapahtuakseen – mahdollisuus siihen on silloin koodattu elimistöön. Se, ettei aluksi anna lapselle tiettyä ruoka-ainetta, voi viivyttää mutta ei estä oireiden alkamista – kun ruoka otetaan lapsen ruokavalioon, oireet alkavat.

​

Jos perheessä on ennestään lapsi, jolla on ruoka-allergiaa, nuorempien sisarusten ruokavaliota ei pidä rajoittaa automaattisesti. Sama sääntö pätee muihinkin mahdollisiin allergeeneihin. Jos jollakulla toisella perheenjäsenellä on esimerkiksi penisilliiniallergia, lapselle voi määrätä tarvittavan antibioottikuurin normaaliin tapaan. Jokaisen lapsen oireet tulee selvittää yksilöllisesti muiden perheenjäsenten oireista riippumatta.